VisitSweden
Faces of Scandinavia
Faces of Scandinavia Linkki kampanjaan
Vuosittain Ruotsin matkailun virallinen verkkosivusto VisitSweden järjestää noin 250 markkinointikampanjaa ja -projektia. Erilaisia markkinointiaktiviteetteja on kaikenkaikkiaan noin 1 500.
Vuonna
2011 VisitSweden USA:n toimisto järjesti matkailukampanjan teemalla ”Swedish Lifestyle” kohderyhmänään
yksittäiset amerikkalaiset kuluttajat. Kampanjan mukaan ”Swedish Lifestyle – Ruotsalainen elämäntyyli koostuu vuodenajoista: talvikuukaudet ovat
perinteisesti ahkeran työskentelyn aikaa, vieraiden viihdyttämistä kotona sekä viikonloppuisin
kullttuurivierailuja ja talviurheilua.
Kesän
lähestyessä kaikki hakeutuvat ulos maalle, tavallisesti kesämökeille
varsinkin heinäkuussa, jolloin nautitaan
auringosta perheen ja ystävien kanssa sekä kalastetaan ja veneillään.
Not so bad the Swedish lifestyle. Is it?”
Kampanjan ajankohta oli
12.04. – 30.06.2011. Tavoitteena oli tutkia sosiaalisten medioiden käyttöä
välineenä, jolla voisi tavoittaa ja lisätä mahdollisten amerikkalaisten
matkailjoiden kiinnostusta Pohjoismaihin. Kampanjan fokus oli kotisivut, jossa
tunnetut ja mielenkiintoiset pohjoismaalaiset - ”julkkikset” - jakavat omat lempimatkakohteensa ja -kertomuksia sekä antavat inspiroivia
matkavinkkejä kotimaassaan Ruotsissa tai muissa Pohjoismaissa. Sivuilla kävijät
ja lukijat voivat kommentoida muiden matkakertomuksia ja voittaa kiertomatka
Pohjolaan.
Kampanjan yhteistyökumppanit
olivat Stockholms Visitor Boars, Visit Denmark, VisitNorway ja Icelandic
Air. Koko kampanjan ajan Icelandic Air
tarjosi erikoishintaisia lentoja USA:sta Pohjoismaihin. Kampanjakanavina
käytettiin Social Media PR, Social Media Monitoring, uutiskirjeitä, Facebook
Ads; tärkeää oli esilläolo myös
julkkisten omilla PR-kanavailla.
Tulokset
Kampanjan onnistumista on
mitattu mm. Facebook- ja blogiklikkauksilla. Tuloksia tuli seuraavasti:
-
835 000
levitystä Facebookin kautta
-
275 000
blogiklikkausta
-
6 9430
kommenttia sivulle Facebook Connect:in kautta
-
3 290
Facebook TYKKÄÄ-klikkausta
-
Runsaat 29
miljoonaa amerikkalaista matkusti ulkomaille vuonna 2010; heistä 40 %
Eurooppaan. Vuonna 2011 422 759
amerikkalaista matkailijaa vieraili Ruotsissa.
Vuonna 2010 Ruotsiin matkusti 409 781 amerikkalaista. Näyttää siltä,
että kampanja on onnistunut kasvattamaan kävijämäärää 3,2 %:lla.
Good Cases of Visit Sweden Campaings Linkki Ruotsin matkailuorganisaation onnistuneisiin kampanjoihin.
Ruotsin matkailulukuja
Ruotsin
matkailuteollisuus on 2,9 % bruttokansantuoteesta ja se kattaa 264 miljardia Ruotsin kruunua. Matkailun
parissa työskentelee 162 300 henkilöä (2011). Vertailun vuoksi vuonna 2011
suomalaisia matkailijoita Ruotsissa vieräili 502 313. Ruotsin tilastokeskuksen (Tillväxterket)
mukaan ulkomaisten kävijöiden merkitys kuluttajina on suurempi kuin
henkilöautojen, raudan tai teräksen vienti.
Tulevaisuus
Visit
Sweden on tutkinut vuonna 2012 amerikkalaisten kohderyhmien
viestintäkäyttäytymistä eli millä kanavilla se tavoittaisi potentiaaliset
asiakkaat. Amerikkalaisten internet-lukutaito yltää jo 80 %. Uutistenluku ja tiedonvälitys lisääntyy smartpuhelimien ja
tablettien käytön lisääntyessä. Visit Sweden kertoo kotisvuillaan, että se
siirtyy päivitettyyn tiedotusmuotoon käyttämään Facebookia ja Twitteria eikä
uutiskirjeitä enää lähetetä v. 2013.
Matkustajamäärät
olivat kasvaneet, samoin kaikkia kanavia oli käytetty sosiaalisen median kanavien
ollessa suosituimpia. Kampanja nivoutui yhteen myös muualla käytetyllä julkkis-teemalla
esim. matkustajien saapuessa Tukholman
Arlandan lentokentälle: uloskäyntikäytävän seinillä hymyilevät kuvat
kuninkaallisista sekä tunnetuista
ruotsalaisista kulttuurin ja taiteen edustajista toivottaen matkailijan
tervetulleeksi Ruotsiin ja Tukholmaan.
Näyttää, että Ruotsin
matkailuorganisaatio kehittää ja panostaa kotisivujen houkuttelevuuteen,
toimivuuteen ja monipuolisuuteen. Mielestäni
suunta on oikea. USA:n markkinoilla Ruotsi on eksoottinen matkailukohde sekä
kesällä että talvella. Ruotsalainen design, luonnon eksotiikka eri
vuodenaikoina ja turvallisuus ovat
varmasti amerikkalaisia matkailijoita houkuttelevia tekijöitä.
Ruotsin matkailuorganisaation viralliset kotisivut
Ruotsin matkailuorganisaation viralliset kotisivut
Hyvin valittu kampanja oman työsi kannalta. Tekninen seikka: on muuten melko vaikea lukea tuo sininen teksti valkoisella pohjalla.
VastaaPoista